tiistai 31. tammikuuta 2012

Puhtaus on puoliruokaa.

On tiistai, viikko vasta aluillaan. Istuskelen keittiönpöydän ääressä ja välillä vilkuilen ikkunasta ulos, josta näkyy talvinen Espoonlahti. Kello lähentelee jo 15 ja olen tehnyt paljonkin tänä päivänä. Kerrottakoon siitä..



Heräilin joskus 11 jälkeen ja yökin oli suhkot levollinen. En heräillyt normaaliin totuttuun tapaan useasti, vaan nukuin erittäin hyvin. Unenpöpperöt silmistä ja ylös sängystä ja suurehko kysymysmerkki pääni yläpuolella - mitä sitä tänään tekisi? Kun pääni systeemi oli vihdoin ladannut itsensä kokonaan käyttövalmiiksi niin päätin alkaa siivoamaan - edelliskerrasta kun oli jo "hieman" aikaa.

Varsinainen siivousottelu alkoi, että keräilin kaikki likapyykit lattioilta pitkin yksiötäni. Vaikka tämä nyt ei mitenkään suuri ole niin tuntuu kuin asuisi omakotitalossa - vaatteita siellä, vaatteita täällä. Niitä oli loputtomasti ja välillä mietin jo keskeyttäväni koko projektin. Vaan ei, sinnikkyydellä ja asenteella "Minä nyt siivoan" sain aloitettua rumban ja siitähän se sitten lähti! Pyykit rullaamaan koneeseen ja sitten alkoi roskien keräily - niitäkin kun löytyy ajatella!

Kun roskat oli kerätty ja pyykit koneessa peseytymässä oli vaatteiden, kenkien ym, tilpehöörin paikalle laittaminen. Tässä vaiheessa jo alkoi olla hyvä fiilis, kun saa sentään jotain aikaiseksi eikä vain makoile koko päivää sängyn pohjalla. Taasen kun tämä combinaatio oli suoritettu, oli aika ottaa imuri kauniiseen käteen ja alkaa imuroimaan. Ihmettelin suuresti, miksi imuri ei vedä ja nyt oli korkea aika sitten vaihtaa se pölypussi siihen - kestihän se jo lähes 2v! (ja kyllä, ostin imurin muuttaessani 2010 ja nyt vasta vaihdoin ensimmäisen kerran pölypussin - suotta vaihtamaan jos toimii ihanteellisesti!).

Imurointi suoritettu hieman epäloogisessa järjestyksessä. Ensiksi olohuoneen puolikas, keittiö, loppu olohuone, eteinen? Itseänikin hämmentää tämä kyseinen järjestys, mutta whatever.. On siistiä! Tämän jälkeen olikin vuorossa lasi- ja peilipintojen puhdistus, koska omaan lasisen keittiönpöydän ja olohuoneen pöydän. Tiedettäen, niissä näkyy lika ja pöly niin helposti, että melkein saisi joka tunti olla heiluttamassa rättiä jos suinkaan vaan viitsisi - niin innokas en kuitenkaan ole.

Siivous alkaa olemaan loppusuoralla ja "ei-niinkään-kiva" osio edessä - tiskaus. Vaikka kerta toisensa jälkeen päätän, että pesen lautasen heti kun syön siltä niin eih! Aina sitä tiskiä kerääntyy ja kerääntyy ja jossakin vaiheessa katsot allapäin sitä vuorta, että miksi miksi miksi! Noh, ei mahda minkään, tehtävä se on. Lukitaan vaihde "tiskaus agressio", otetaan Spotifystä Salivian "Click Click Boom" kappale ja aletaan hommiin! Astiat peseentyivät sellaisella voimalla, että Itämeren aallokko on lastenleikkiä tämän rinnalla! No ei vaineskaan.. Puhtaita asitoita ja näin ollen siivous 95% valmis! Voiko paremmin enään mennä?

Nyt vielä olisi pientä pölyjen pyyhintää, pyykkien laittamista kuivumaan, mutta ajattelin pitää pienen luovan tauon tässä välissä. Tuoretta kahvia pannussa, suklaata edessä kipossa - mihin tässä valmiissa maailmassa on kiire? Jossakin vaiheessa voisin pyöräyttää raksamiehen erikoisen itselleni, eli lihapiirakan parilla nakilla ja kyytipojaksi vaikka puoli litraa raikasta sekamehua! Näihin kuviin, näihin tunnelmiin!

maanantai 30. tammikuuta 2012

Pienest lähtien ku katuja dallaa..

..näkee tääl värejä vaik seinät on harmaat. -kuuluu Junon säkeistön ensimmäinen lause, kappaleessa "DJ RZY feat. VA - Tervetuloo Helsinkiin". Juurikin tuo kyseinen lause on pyörinyt päässäni tänä päivänä kerta toisensa jälkeen, ilman että olen sille minkäänlaista järkevää selitystä löytänyt. Toki olen sitä useamman viikon ajan jo kuunnellut aina mihin ikinä olenkaan ollut menossa, kun se löytyy mp3 -soittimestani. Vaan miksi tänä päivänä ainoastaan tuo lause pyörii päässäni?

Nomutta, viikko alkoi huonoilla yöunilla ja kipeäksi tulemisella. Osasin eilisiltana jo uumoilla, että töihin en ole kykenevä menemään ja aamulla se varmistui heti herätessäni, että juu-uh - töihin ei ole asiaa vaan lääkärin luo hetimiten. Ei muuta kuin vaatteita niskaan ja menoksi terveyskeskukseen, joka onneksi sijaitsee 5min kävelymatkan päässä, vaan sittenhän alkoikin varsinainen episodi.

Saavuin hyvissä ajoin terveyskeskukselle, ajatellen että selviän kaikesta koitoksesta alle tunnissa. Minua ennen vastaanottoon oli vain kolme henkilöä, joten eihän tässä kauaa voi mennä, että saan sairaslomatodistuksen - kausiflunssahan minulla vain on? Eipä aikaakaan, olin selvinnyt jo vastaanotosta ja vastaanottovirkailija kehoitti minua istuuntumaan aulaan odottamaan, josta kutsutaan nimellä. Sinne sitten istuskelemaan ja odottelemaan sitä A4 -paperia, jonka tarvitsten töihin..

Minuutit vaihtuivat kymmeniksi ja kymmenet tunneiksi. Aloin jo ihmetellä, miten ihmeessä tässä voi kestää näin kauan, että pääsen hoitajan luokse, joka kirjoittaa minulle sairaslomatodistuksen? Ennen siinä on mennyt vajaa 45min, että olen kirjautunut sisään - odottanut - saanut todistuksen - päässyt pois. Nyt olen jo odottanut 1,5h, eikä nimeäni kuulu? Kun viisarit alkoivat olla 10.40 päätin lähteä kysymään aulan vastaanotosta, että kauankohan tässä vielä menee, jotta pääsen hoitajan vastaanotolle kun alkaa tämä olo olemaan hieman hutera. Vastaanottovirkailija kysyy nimeni ja sotuni ja toteaa ettei nimeäni ole edes listalla. Tämä se vasta oli hieno yllätys! Hän sitten laittoi minut seuraavaksi jonossa ja en edes kerennyt istuuntumaan takaisin niin pääsin samantien hoitajan vastaanotolle.

En jaksa kaiken kaikkiaan kirjoittaa tästä terveyskeskusepisodista, mutta hoitaja lähetti laboratorioon kokeisiin ja huomenissa soitan verikoetuloksista. Täytyy myöntää, etten koskaan ole joutunut kokemaan tällaista tilannetta Espoonlahden terveysasemalla, että nimeni "unohdettaisiin" laittaa, mutta kertahan se on ensimmäinenkin. Jospa tästä sitten vaikka lähtisi lämmittämään teetä kylmyyden keskelle..

tiistai 24. tammikuuta 2012

Askel askeleelta.


Joskus jokainen ihminen on ahdistunut. Se tunne vaikuttaa koko kroppaan, vaikka se onkin mielen ja asioiden luomaa kokonaisuutta. Joskus se ottaa kantajansa valtaan, eikä päästä hevillä irti. Kuitenkin sen pystyy helposti ylittämään miettimällä, mitä omaa jo.

Itse omaan oman asunnon, maailman ihanimman tyttöystävän, perheen, mutta.. työni - siitä on tullut yhtä helvettiä suoraan sanottuna. Joudun joka päivä käymään läpi sisälläni asioita, miten selviän 8h koitoksesta. Silloin kun aloitin nykyisen työni, oli se vielä mukavaa, mutta ajansaatossa siitä on tullut yksi suuri ylämäki jokaiselle päivälle. En voi vielä lopettaakkaan työtäni, koska en ole uutta työtä löytänyt vaikka aktiivisesti etsin. Välillä tunnun olevan umpikujassa tämän asian kanssa. Olen kuin vesilasi johon kaadetaan vettä kokoajan ja odotan sitä, milloin se valuu ylitse. Onneksi rakkaani jaksaa tukea minua. Toivottavasti tämä ahdistuneisuus pian helpottaa, onhan tätä vuotta vielä jäljellä..

Nyt toissapäivänä oli pitkän ajan suunnittelemani risteily yhdessä rakkaani kanssa. Tiesin jo alusta alkaen, että haluan hemmotella häntä todella suuresti ja näinhän teinkin. Varasin Deluxe -hytin meille kahdelle illallisineen ja hyttiin tultaessa odotti kuohuvaa pullollinen mansikoiden sekä vaahtokarkkien kera. Risteily odotti kaiket odotukset ja olin erittäin tyytyväinen kokonaisuuden onnistumiseen. Pieni harppaus arjesta pois tekee välillä hyvää! Nyt jo silmieni edessä rakentuu ajatus seuraavasta matkasta. Olisiko se hotelli- vai kylpylämatka?